Uutiset

Technogymin perustaja Nerio Alessandri Ruotsissa ensimmäistä kertaa

TekstiNorberto Lacourt – Qicraft Sweden

KuvaNorberto Lacourt

Technogymin perustaja Nerio Alessandri vieraili kesäkuussa Qicraftin Ruotsin toimistolla. Hän tutustui Qicraftin toimintamalleihin ja henkilöstöön sekä tapasi muutamia asiakkaita. Nerio antoi kädenjälkensä suunnittelupöydällä olevaan ruotsalaiseen kuntokeskukseen ja löysi Qicraftin toimintamalleista esimerkillisiä toimintatapoja myös muihin Technogymin  myyntikonttoreihin vietäväksi.

Nerio Alessandri syntyi Cesenassa, Italiassa, 8. huhtikuuta 1961.
Valmistuttuaan teollisuussuunnittelijaksi hän perusti Technogymin vuonna 1983, ollessaan vain 22-vuotias. Tänä päivänä Technogym on maailman johtava hyvinvoinnin, terveyden ja kuntoutusalan yritys.

Techongymin tarina alkoi, kun Nerio suunnitteli ja rakensi autotallissaan ensimmäisen kuntosalilaitteen, kuvassa olevan Hack-kyykkylaitteen.  Se oli Technogymin ensimmäinen laite, josta yrityksen tarina lähti rakentumaan.

Wellness elämäntapana

Alessandri määritteli 90-luvun alussa termin ”Wellness”, joka on elämäntapa, jonka tavoitteena on parantaa elämänlaatua säännöllisen liikunnan, terveellisen ruokailun ja positiivisen mielenterveyden avulla. Se on syvästi juurtunut italialaiseen ajattelutapaan: ”mens sana in corpore sano” (terve sielu terveessä kehossa). Wellness oli alkua amerikkalaisen ”fitness-käsitteen” kehittymiseen.

Nykyään Technogym on maailman johtava yritys kunto- ja wellness-ratkaisujen alalla. Technogym kuntokeskuksia on maailmassa 80 000, ja yli 300 000 kodissa käytetään Technogymin kuntolaitteita. Arviolta noin 50 miljoonaa ihmistä käyttää Technogymin tuotteita joka päivä.

Technogym työllistää noin 2 300 henkilöä 14 toimipisteessä Euroopassa, Yhdysvalloissa, Aasiassa, Lähi-idässä, Australiassa ja Etelä-Amerikassa. Valmistetuista tuotteista 90% viedään yli 100 maahan.

 

Ensimmäinen visiitti Pohjoismaihin

Nerio ei ollut koskaan vieraillut Pohjoismaissa, vaikka hän muuten työkseen matkustaa paljon ympäri maailmaa. Iloksemme vierailu saatiin toteutettua.

Nerio Alessandri saapui Ruotsiin 11.6.2019. Seuraavana päivänä Nerio tutustui Qicraftin toimistoon ja henkilökuntaan Tukholmassa.

Hän mm. osallistui pian asiakkaalle asennettavan kuntosalin suunnitteluun. Nerio halusi erityisesti keskustella nuorten ”Millenniaalien” kanssa. Nerio tutustui myös huolto-osastoon, jonka toiminnan hän arvioi ”esimerkilliseksi”. Nerio oli positiivisesti yllättynyt varastosta ja logistiikasta. Hänen mielestään Ruotsi on monesta näkökulmasta hyvä esimerkki, jota hän haluaa tulevaisuudessa käyttää referenssinä muille maille.

Nerio Alessandri on intohimoinen mies, jolla on tarkka silmä yksityiskohtiin. Tarkkuus koskee niin Technogymin tuotteita kuin palveluita ja viestintää.

CLUB 4.0

Nerio Alessandri nosti esiin, miten tekniikka on muuttanut käyttäytymismallejamme, ja miten sen kautta tarkastelemme terveyttä. Tuotekehityksessä Nerio haluaa Technogymin keskittyvän tulevaisuuden kuluttajiin.  ”Teemme tämän uuden Club 4.0 -konseptimme avulla ”, hän lupasi.

Muutos on Nerion mukaan tärkeä osa Technogymin perusstrategiaa.

Muutos on kehityksen edellytys. Meidän on opittava omaksumaan muutos sen sijaan, että se nähdään uhkana. Nopea teknologinen kehitys voi olla  haastavaa, mutta samalla se antaa meille loputtomat mahdollisuudet.

Nerio Alessandri

Loppupäivä koostui lounaasta muutamien asiakkaiden kanssa. Nerio tapasi mm. Choice Hotelsin Petter Stordalenin kanssa (kuvassa vasemmalla). Miehiä yhdistää intohimo liikuntaan ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Nerio Alessandri on rakentanut lähes 35 vuoden ajan erittäin vahvaa kulttuuria, jonka punaisena lankana on halu luoda terveempi  maailma.

 

Ps. Saimme aikaan lyhyen videohaastattelun, jonka julkaisemme pian, joten pidäthän korvat ja silmät auki. Videolla Nerio puhuu muun muassa perusteellisemmin harjoittelun ja terveydenhuollon tulevaisuuden haasteista sekä mahdollisuuksista. Lisäksi hän kertoo kolme parasta yritysvinkkiään.